Kisakausi 2019

27.10.2019

Kaudella 2019 Whiplandialaisia kisasi jokaisesta kisaikäisestä pentueesta, eli H-, I- ja P-pentueesta. 

26047447_1695861563808235_1774238683118977777_n.jpg

Highway Star, eli Maya ahkeroi sekä radalla että maastoissa omalla tasollaan. Whippet-harrastajien veteraanimaastomestaruudessa Maya oli hienosti 3. ja SVKL:n vetskumestaruuskisassa 9. Karstulassa veteraaninartuissa sijoitus 6. Radalla ei ihan päästy enää kv-aikoihin, yhdenhän Maya on niitä pari vuotta sitten juossut. Nytkin kuitenkin lyhyellä monta kertaa alle 20 sekunnin, mikä on hienosti 43 senttiseltä 7-vuotiaalta nartulta. 

26001026_1695861477141577_8213897346933524806_n.jpg

Holy Diver eli Nimmy kävi yhdet maastot Karstulassa veteraaniurosten sarjassa ja sijoittui kuudenneksi. 

vaiski.jpg

Indiana Jones, Väiski tykitti huhtikuun lopulla Virolahdella Whippet-harrastajien kv-maastokokeessa, EMM-karsinnoissa alkuerästä komeat pisteet, finaalissa jo kokemus näkyi ennakointina. Pisteitä siitä huolimatta hienot 485, sijoitus 10. ja varasija EMM-2019 kisoihin. Seuraavaksi Väiski juoksi Suomi Cup- kutsukilpailussa, jonne Väiski oli saanut kutsun kolmatta vuotta putkeen. Ja tänäkin vuonna saaliina hopeamitali! Virossa Väiski pääsi lopulta ihan hommiin ja Suomea edustamaan, juoksut ihan kivat mutta ei Väiskiä parhaimmillaan. Sijoitus 22./48 eli Väiskillä olisi nyt reilusti tulokset KV-näyttelyiden käyttöluokkaan. Kuopiossa heinäkuussa Väpä kävi kisaamassa Pohjois-Karjalan kennelpiirinmestaruudesta, rata oli sellainen missä paljon juossut koira osaisi ennakoida helposti ja pisteet olivat sen mukaiset, sijoitus silti 5./20. Kauden viimeisen maastokokeen Väiski juoksi Hailuodossa, edelleen ihan ok suoritukset, vaikkei Väpä enää mutkiin viitsinyt kauheasti kanttaillakaan. Väiski kävi muutaman ratakisankin, omalla tasollaan kipitellen.

haapa.jpg

I Am Legend, eli Håkan aloitti kautensa alkukesän pikkuhaitoista toivuttuaan (mm. harkoissa haljennut antura) Kuopion maastoista, jossa se juoksi täysii ja silmät kiinni ihan kelpo suorituksen olemalla 8./20. SMM- kokeessa Vöyrillä Håkan sijoittui 10. Syksyllä Håkan kävi pyörähtämässä Latvian, Viron ja Ruotsin maastoissa, Latviassa osui askelmerkit kohdalleen ja sieltä saaliina serti eli Håkanista tuli Latvian maastovalio! Ruotsin maastoissa vieheenvetäjä nukkui pahasti finaaliradan alussa ja Håkan sai vieheen täydestä vauhdista kiinni. Loppukausi meni sitten siitä seuranneen kaatumisen jumeja oikeissa ja muutama aiottu kisa jäi väliin. Radalla Håkan kävi kaksi kertaa, kasvattajakisassa ja kuninkuusjuoksujen sijoituslähdössä 480 metrillä, aika oli kelpo verrattuna urosten a-finaalirajaan. 

pilivi.jpg

PowerPuff Girl, Pilvi juoksi tällä kaudella vain muutamat maastot ennen toisenlaisia juoksuja, jotka Pilvi aloitti kypsässä 2 vuoden ja 3 kuukauden iässä. EMM-karsinnoissa Pilvi juoksi sijalle 10. hienosti vaikka varsin herkkä tyttö sai alkuerässä osakseen kisakaverin leikkiinkutsutökkimistä lähestulkoon koko radan. Sijoitus oli kuitenkin yk-nartuissa 4. paras eli Pilvi sai lähteä EMM-kisaan edustamaan. Ennen Emm-kisaa Pilvi kipaisi Sastamalasta kolmannen maastosertin. Virossa ihan ok juoksut ja sijoitus puolen välin paikkeilla. Kesäkuussa Pilvi juoksi Keuruulla 4. sijalle, pistesaalis vaatimaton, kuten kaikilla muillakin. Radalla Pilvin tarvitsee vielä kasvatella päätään, nimittäin tällä kaudella ratapupu ei juurikaan kiinnostanut vaan Pilvi jäi harkoissa koppiin istumaan. Toki piiiiiitkään tehty kiima varmaan vaikutti siihen omalta osaltaan, koska viime kaudella Pilvi on juossut radalla ihan mukavasti.

kalii.jpg

Power Princess eli Kali teki kiimansa toukokuussa eli se pääsi kisahommiin vasta ihan loppukaudella. Paljon ei Kalille tavoitteita asetettu, koska eka kiima tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan, mutta vauhtia oli harkoissa ja kisoissa ihan kivasti. Ensi kaudella varmaan mennään jo oikeasti lujaa! Kali juoksi viimeiset ratasertit ja siitä tuli p-pentueen ensimmäinen käyttövalio. Kalikin osoitti vahvaa juoksupäätä, kun kuninkuusjuoksujen b-finaalissa sitä häirittiin maaliviivalla kunnolla. (a-finaalista Kali jäi sadasosan..) Tämän kauden starteissa selkeästi lyhyellä matkalla kulki paremmin, ja 480 metrillä vauhti katosi kokonaan 4.kaarteessa. Toivottavasti seuraava kiima sattuisi niin, että Kalilla olisi kunto ja vauhti kohdallaan ensi kauden tähtisprinteissä, sillä matkalla Kali kellotti harkoissa tälläkin kaudella vielä kiimapöhöisenä 18,45s! Eli ensi kaudella se menee jo oikeasti lujaa lyhyellä. :) Maastoissa Kali ei kisannut tällä kaudella. 

vuuudi.jpg

Phantom Rider eli Vuudi aloitti tällä kaudella ratauransa juoksemalla upeita startteja hienolla asenteella eri radoilla ja eri matkoilla. Vuudilla on vauhtia vähintään yhtä paljon kuin Kalilla, ja ensi kaudella se varmasti rikkoo omat ennätyksensä kaikilla matkoilla. Reilusti alle kv-aikojen joka startissa, mutta koska viime kaudelta ei ollut tuloksia alla, tulee valioiva serti vasta ensi kaudella. Maastoissa Vuudi juoksi Whippet-harrastajien maastoissa hienot suoritukset heti alkukaudesta sijoittuen kuudenneksi pisteillä 492!. Kalakukkomaastoissa oli epäonnea matkassa ja pellon kova savipohja koitui nopean Vuudin ongelmaksi: kynsi irtosi heti alkuerässä ja kisa jäi siihen. Kynsi vaivasikin useamman viikon, kun piti odotella sen paranemista, jäi Suomen mestaruudet sun muut välistä. Muutamat ratastartit välissä ja kauden viimeinen maastokisa Hailuodossa, jossa Vuudi alkuerän juoksentelun jälkeen (sattui todella oikova pari) vetäisi finaalissa ihan tykkijuoksun saamalla siitä 262 pistettä, yhteistulos sama kuin W-H:n maastoissa eli upeat 492p ja kolmas maastoserti. 

IMG_5422.jpg

Pac-Man eli iloinen Lokki Lokinpoika harjoitteli kaverin kanssa juoksemista maastoissa kesän aikana kolme kertaa ja kaikki suoritukset hienoja ja puhtaita! Rataharkka sen sijaan ei mennyt yhtä putkeen, vaan Loki alkoi leikittää juoksukavereita kaarteessa. Ratakirjaoperaatio siis hyllylle ajaksi x, mutta maastoissa meno näytti lupaavalta. Kaikesta harjoittelusta huolimatta Loki alkoi Hailuodon maastoissa ekan mutkan jälkeen leikkiä parin kanssa. On kyllä hankala sanoa, että miksi näin. Varsinkin, kun alla oli monta onnistunutta harjoitusjuoksua, joissa Lokin keskittyminen oli ollut siellä missä pitää, eli vieheessä. Ainoa positiivinen asia on, ettei häirintä ollut millään muotoa aggressiivista, vaan pentumaista pelleilyä, eli pienenpieni toivonkipinä on että Loki ajan kanssa vielä kasvaa kisavarmaksi. Aika näyttää. 

CB8E6513-7801-44D8-939C-17CF6592BDE6.jpg

Pepper Potts eli Häsä aloitti uransa loukkaantumisen jälkeen keväällä Whippet-harrastajien maastoista. Sijoitus megaisossa narttusarjassa 14./34, piste-erot olivat aivan äärettömän pieniä ja jo muutamalla pisteellä enemmän olisi sijoitus ollut kuuden parhaan joukossa. Ehjä kisa ja tasaiset suoritukset olivat kuitenkin kaikki, mitä toivoa saattoi vakavan trauman jälkeen. Kiima alkoi samana iltana, eli Häsä jäi kisatauolle. Kiiman loputtua käytiin yksi lyhyen matkan ratastartti, josta tuli tavoitteena ollut kv-aika! Heinäkuun lopulla Häsä venäytti lievästi varpaansa, joten kisatauko jatkui. Elokuun jälkeen Häsä kipaisi pari ratastarttia, joissa jäätiin parin kymmenyksen päähän kv-rajasta. Syyskuun lopussa Häsä juoksi Helsingissä kv-maastoissa ja voitti hurjan ison narttuluokan (1./36) sertin ja cacilin kera! Häsä voitti samalla kennelpiirinmestaruuden ja HVK:n maastomestaruuden. Kauden kolmas ja viimeinen maastokisa juostiin Hailuodossa ja sielläkin Häsä nousi hurrrrjalla finaalijuoksulla voittoon. Häsälle maastoista kolme sertiä, kaksi voittoa ja cacil! 

 

 

27.10.2019Kisakausi 2019
09.10.2019Pentusuunnitelma julkaistu
03.05.2019Maastokoe Virolahdella 27.4.2019/INT Coursing at Virolahti
31.03.2019Whiplandian Pepper Potts Lahti KV.